Uupunut, kireä ja vahamaisen kalpea lääkäri ottaa minut vastaan terveysasemalla. "Mitä lääkkeitä käytät?", hän tiuskaisee. Ei tervehdyksiä, eikä muuta joutavanpäiväistä kohteliaisuutta. En saa myöskään kertoa vaivastani, koska lääkäri keskittyy vimmaisesti nakuttamaan kahdella sormella lääketietojani aataminaikuiselle tietokoneelle. Lääkäri näyttää siltä, että on itse välittömän hermoloman tarpeessa. Näin hyvin täällä lottovoitto-Suomen terveysasemilla voidaan.
Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on romahtamassa. Siitä on nähty merkkejä jo kauan: hoitajat uupuvat, potilaita pompotellaan, eivätkä he saa hoitoa ja resursseja supistetaan kaiken aikaa. Teho-osaston keskosille ei kuulemma voida ostaa enää sukkia, koska niillä on niin suuri hävikki. Ikään kuin joku vapaaehtoisesti haluaisi sairaalan sukat itselleen.
Espoon Samarian terveysasema on hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun terveydenhoidon ongelmien annetaan kasautua. Terveysasemalle ei saa edes akuuttiaikaa, kun sinne soittaa aamulla kahdeksalta. Käsketään vaan mennä jonottamaan useiksi tunneiksi ensiapuun, jos hoitoon mielii. Jos tarvitsee ei-kiirellistä lääkärin apua, pääsyä terveysasemalle pitää odottaa 3 kuukautta. Jotain on pahasti pielessä, kun tämä on terveydenhoidon todellisuutta.
Miten näin on päässyt käymään? Espoo on rikas, korkean teknologian kunta, mutta se ei pysty hoitamaan perustehtäväänsä huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista. Olisiko kyseessä se kuuluisa poliittisen tahdon puute?
Ne, jotka ovat vastuussa hoidon järjestämisestä, tuskin itse käyttävät näitä kunnallisia terveyspalveluja. Haluaisin haastaa kaikki kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenet ja asiasta vastuussa olevat virkamiehet 6 kuukauden terveyskeskuskuurille. Herrat ja rouvat voisivat kokeilla, miltä tuntuu olla perusterveydenhoidon varassa.
Miltä tuntuu jonottaa koko aamupäivä vain saadakseen reseptin? Miltä tuntuu, kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä siihen, että ei voi päästä lääkäriin, vaikka tarvitsee hoitoa? Miltä tuntuu, kun toivoo, ettei vaan sairastu? Miltä tuntuu, kun lapsesi ei pääse lääkäriin?
Haaste on esitetty. Toivon, että nyt siirrytään Espoon kammottavan kaupungintalon kohtalon miettimisestä tosielämän ja todellisten ihmisten ongelmien käsittelyyn.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Paina ruutu tai tähti, jos haluat lukea tämän
Olen päättänyt lisätä puhelinvastaajaani henkilökohtaisen tervehdyksen. Soitan vastaajaan.
"Syötä uusi salasanasi, ja sen jälkeen ruutu. Jos et syötä salasanaa, paina tähti. Jos haluat palata päävalikkoon, paina 1."
Syötän puhelimeen salasanan.
"Salasanasi ei kelpaa. Paina tähti tai ruutu tai 1."
Syötän uuden salasanan.
"Salasanasi on liian pitkä. Paina tähti tai ruutu tai palaa päävalikkoon tai voit myös hoitaa asiasi verkkosivuillamme. Verkkosivuille sinun pitää tietenkin kirjautua salasanallasi."
Syötän uuden salasanan, mutta en muista enää, mitä sen jälkeen piti painaa. Suljen puhelimen. Alan hiiltyä.
Soitan vastaajaan uudelleen. Olen jo äänittänyt viestin, mutta se ei ole tallentunut. Mekaaninen ääni hokee yhä uudelleen, että minun pitää syöttää salasana. Suljen puhelimen, koska en ole keksinyt uutta salasanaa ja haluan äänittää vastaajaviestin uudelleen.
Soitan uudelleen. Nyt olen miettinyt sopivan mittaisen salasanan, jonka saatan pystyä muistamaan, koska se liittyy syntymäaikaani. Saan salasanan tallennettua. Äänitän tervehdysviestin uudelleen.
"Jos haluat, että viesti tallennetaan paina tähti. Jos et halua tallentaa viestiä, paina ruutu. Jos haluat pois täältä, paina 3. Jos haluat antaa palautetta, paina 5."
Yritän muistaa mitä piti painaa. Painan tähteä.
"Jos haluat, että tervehdys otetaan käyttöön, paina 1. Jos haluat tehdä jotain muuta, paina 2. Jos et halua tallentaa viestiä, paina 3. Jos haluat vaihtaa salasanasi, paina 4. Jos haluat tehdä nimitervehdyksen, paina 5. Jos haluat ottaa käyttöön perusvastaajaviestin, paina 6. Jos haluat ottaa käyttöön lomapoissaoloviestin, paina 7. Kokoustervehdys, paina 8."
Painan ykköstä. Olen saanut vihdoin tehtyä sen, mitä minun alunperin piti tehdä eli luotua puhelinvastaajaani oman tervehdyksen
"Lähetämme sinulle kysymyksiä palvelumme laadusta. Vastaa kysymyksiin näppäilemällä 4-10 eli antamalla arvosana palvelumme eri osa-alueille. "
En halua vastata kysymyksiin, enkä muista enää keksimääni salasanaa. Kiroilen itsekseni ja otsasuoneni tykyttää.
Kalenterissani on 13 erilaista salasanaa erilaisiin nettipalveluihin. Lisäksi muistan ulkoa tai löydän helposti salasanat kahteen eri pankkiin, kirjastoihin, kännykkääni ja useampiin sähköpostilaatikoihin. Työpaikalla voi helposti tulla 5-10 muistettavaa salasanaa lisää.
Mihin näitä kaikkia salasanoja tarvitaan? Olisiko mahdollista kehittää toisenlainen kirjautumismenetelmä, joka ei vaatisi näin paljon muistamista ja pähkäilyä?
Salasanat ovat epäolennaista informaatiota, kirjain- ja numerojonoja, joissa ei ole järkeä. Numerosarjojen muistaminen on helppoa koneelle, ei ihmiselle. Miksi meidän tulee siis toimia kuin koneet - koneiden ehdoilla? Ihmiselle tyypillistä on looginen ja analyyttinen sekä intuitiivinen ja assosioiva päättely. Tietokoneen rutiinikäyttö typistää ja heikentää tämän tyyppistä ajattelua.
Tietokoneen ja internetin käyttö vaatii jatkuvaa epäolennaisen informaation seulomista ja koko ajan muuttuvan visuaalisen informaation hahmottamista. Eilen etsimäsi tieto oli valikossa, joka oli vasemmalla ylhäällä, tänään se on valikossa oikealla alhaalla. Ei tällainen ole järkevää tiedon järjestämistä: tämä on anarkiaa ja kaaosta, joka rasittaa ihmisen aivoja ja muistia.
Ihmisen on myös vaikea tehdä valintoja, jos vaihtoehtoja on liikaa ja useimmat niistä turhia ja merkityksettömiä. Maailmassa pitää olla selkeyttä ja järjestystä, jotta siinä pystyy toimimaan. Jos impulsseja tulee ovista ja ikkunoista, ihminen menee sekaisin ja alkaa stressata entistä enemmän. Täydellinen loma kaikista teknisistä välineistä tekisi hyvää monille.
Mutta ei, tämä on tämän mielipuolisen ajan henki. Kirjastot ovat nykyään täynnä vilkkuvia videotauluja, ostoskeskuksesta ei löydä infokarttaa, koska se on piilotettu kiiltävän digitaalisen mainoksen taakse, eikä myymälöissä ole enää vuoronumerotauluja, vaan numerot vilkkuvat satunnaisesti tv-ruutujen kulmassa. Orwellin aika on täällä, ja meidän pinnistelevät aivomme ovat sen panttivankeina.
"Syötä uusi salasanasi, ja sen jälkeen ruutu. Jos et syötä salasanaa, paina tähti. Jos haluat palata päävalikkoon, paina 1."
Syötän puhelimeen salasanan.
"Salasanasi ei kelpaa. Paina tähti tai ruutu tai 1."
Syötän uuden salasanan.
"Salasanasi on liian pitkä. Paina tähti tai ruutu tai palaa päävalikkoon tai voit myös hoitaa asiasi verkkosivuillamme. Verkkosivuille sinun pitää tietenkin kirjautua salasanallasi."
Syötän uuden salasanan, mutta en muista enää, mitä sen jälkeen piti painaa. Suljen puhelimen. Alan hiiltyä.
Soitan vastaajaan uudelleen. Olen jo äänittänyt viestin, mutta se ei ole tallentunut. Mekaaninen ääni hokee yhä uudelleen, että minun pitää syöttää salasana. Suljen puhelimen, koska en ole keksinyt uutta salasanaa ja haluan äänittää vastaajaviestin uudelleen.
Soitan uudelleen. Nyt olen miettinyt sopivan mittaisen salasanan, jonka saatan pystyä muistamaan, koska se liittyy syntymäaikaani. Saan salasanan tallennettua. Äänitän tervehdysviestin uudelleen.
"Jos haluat, että viesti tallennetaan paina tähti. Jos et halua tallentaa viestiä, paina ruutu. Jos haluat pois täältä, paina 3. Jos haluat antaa palautetta, paina 5."
Yritän muistaa mitä piti painaa. Painan tähteä.
"Jos haluat, että tervehdys otetaan käyttöön, paina 1. Jos haluat tehdä jotain muuta, paina 2. Jos et halua tallentaa viestiä, paina 3. Jos haluat vaihtaa salasanasi, paina 4. Jos haluat tehdä nimitervehdyksen, paina 5. Jos haluat ottaa käyttöön perusvastaajaviestin, paina 6. Jos haluat ottaa käyttöön lomapoissaoloviestin, paina 7. Kokoustervehdys, paina 8."
Painan ykköstä. Olen saanut vihdoin tehtyä sen, mitä minun alunperin piti tehdä eli luotua puhelinvastaajaani oman tervehdyksen
"Lähetämme sinulle kysymyksiä palvelumme laadusta. Vastaa kysymyksiin näppäilemällä 4-10 eli antamalla arvosana palvelumme eri osa-alueille. "
En halua vastata kysymyksiin, enkä muista enää keksimääni salasanaa. Kiroilen itsekseni ja otsasuoneni tykyttää.
Kalenterissani on 13 erilaista salasanaa erilaisiin nettipalveluihin. Lisäksi muistan ulkoa tai löydän helposti salasanat kahteen eri pankkiin, kirjastoihin, kännykkääni ja useampiin sähköpostilaatikoihin. Työpaikalla voi helposti tulla 5-10 muistettavaa salasanaa lisää.
Mihin näitä kaikkia salasanoja tarvitaan? Olisiko mahdollista kehittää toisenlainen kirjautumismenetelmä, joka ei vaatisi näin paljon muistamista ja pähkäilyä?
Salasanat ovat epäolennaista informaatiota, kirjain- ja numerojonoja, joissa ei ole järkeä. Numerosarjojen muistaminen on helppoa koneelle, ei ihmiselle. Miksi meidän tulee siis toimia kuin koneet - koneiden ehdoilla? Ihmiselle tyypillistä on looginen ja analyyttinen sekä intuitiivinen ja assosioiva päättely. Tietokoneen rutiinikäyttö typistää ja heikentää tämän tyyppistä ajattelua.
Tietokoneen ja internetin käyttö vaatii jatkuvaa epäolennaisen informaation seulomista ja koko ajan muuttuvan visuaalisen informaation hahmottamista. Eilen etsimäsi tieto oli valikossa, joka oli vasemmalla ylhäällä, tänään se on valikossa oikealla alhaalla. Ei tällainen ole järkevää tiedon järjestämistä: tämä on anarkiaa ja kaaosta, joka rasittaa ihmisen aivoja ja muistia.
Ihmisen on myös vaikea tehdä valintoja, jos vaihtoehtoja on liikaa ja useimmat niistä turhia ja merkityksettömiä. Maailmassa pitää olla selkeyttä ja järjestystä, jotta siinä pystyy toimimaan. Jos impulsseja tulee ovista ja ikkunoista, ihminen menee sekaisin ja alkaa stressata entistä enemmän. Täydellinen loma kaikista teknisistä välineistä tekisi hyvää monille.
Mutta ei, tämä on tämän mielipuolisen ajan henki. Kirjastot ovat nykyään täynnä vilkkuvia videotauluja, ostoskeskuksesta ei löydä infokarttaa, koska se on piilotettu kiiltävän digitaalisen mainoksen taakse, eikä myymälöissä ole enää vuoronumerotauluja, vaan numerot vilkkuvat satunnaisesti tv-ruutujen kulmassa. Orwellin aika on täällä, ja meidän pinnistelevät aivomme ovat sen panttivankeina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)