Räkimisen pakko

Lähimmällä juna-asemalla tapahtuu joka päivä kummallinen rituaali: ihmiset syljeskelevät ympäriinsä. Jotkut sylkevät laiskasti ja välinpitämättömästi antaen rään roiskua lähes omille varpailleen. Toiset räkivät aggressiivisen määrätietoisesti junan raiteille. Kaikissa kohdissa asemaa ei voi seisoa, etenkin istumapaikkojen lähellä on ällöttäviä sylkilammikoita.

Sylkeminen on voimakas halveksunnan ilmaus. Ihmiset sylkevät sellaisille asioille, joita eivät arvosta. Kukaan ei esimerkiksi syljeskele oman autonsa päälle tai kotinsa lattialle. Jostain syystä juna-asemat herättävät voimakasta vihaa ihmisissä ja tarpeen ilmaista tunnetilaa poistamalla räkää sisältään. Vai onko syljeskely kouluaikoina opittu tapa, jota toistetaan aina, kun joudutaan odottamaan jotain? Räkimisen rituaali myös tarttuu. Se on selkeä, voimakas liike, jota on helppo matkia ja viljellä porukassa. Ehkä se lisää yhteenkuulumisen ja jakamisen tunnetta.

Toisaalta räkä on muutenkin nykyään yhteisesti jaettu asia. Junassa istuessaan ihmiset eivät viitsi yskiä käsiensä suojissa, saati sitten nenäliinoihin. He vain yskivät johonkin sivulle eli suoraan siinä suunnassa istuvien ihmisten päälle. Junissa voitaisiin jakaa astmaatikoiden kankaisia suu- ja nenäsuojuksia, joita näkee maailman suurkaupungeissa. Näin ei enää kenenkään tarvitsisi kättään nostaa yskänpuuskansa peittelemisen vaivalloiseen aktiin.

Akateeminen pätkätyöläinen: rupea isännöitsijäksi!

”Koulutuksen määrällä ja työstä saadulla korvauksella ei ole mitään vastaavuutta toistensa kanssa, tai niillä on käänteinen vastaavuus: se joka tietää eniten, ei saa enää lainkaan palkkaa. Kehityksen ainoa suunta voi olla: jos kouluttaudut tai sivistyt vielä lisää, saat alkaa maksaa palkkaa työnteostasi. P.S. Voisitko tulla sanomaan pari sanaa kehittämispäivillemme? Tarjoamme kyllä pullakahvit.” Näin kirjoittavat Jakke Holvas ja Jussi Vähämäki pamfletissaan Odotustila, joka käsittelee nykyajan työtä ja työttömyyttä.

Työmarkkinoille pyrittäessä koulutuksen ja työn yhteensovittamattomuus paljastuu erittäin seikkaperäisesti. Työhaastattelija saattaa tuntea itsensä noloksi, jos työnhakija on liian kokenut. Eräällekin työhaastattelijalle tuli huono omatunto CV:täni lukiessa. Että olin sitten liian valveutunut hakija eettisesti. Työnhakijan kiinnostus yhteiskunnan kehittämiseen merkitsee työnantajalle uhkaa. Mitä jos se tulee tänne kehittämään tätäkin työpaikkaa ja vaatii vielä lisää palkkaa? Tai huomenna se onkin jo istumassa tuolla meidän ainoassa oikeassa työhuoneessa, jossa on lasiseinät, jotta pomo näkee kaiken ja kaikki näkevät, kuka on pomo?

Akateemisen ihmisen työllistyminen ei muutenkaan ole aina helppoa.  Työvoimatoimiston virkailijoiden mielestä akateeminen työ ei edes ole mitään oikeaa työtä. Mutta kävisikö sinulle sen sijaan tämä isännöitsijän tehtävä? Voit myös mennä opettelemaan, kuinka kirjoitetaan CV, sanoo kyllästynyt virkailija, joka ei varmasti kuuna päivänä ole itse kirjoittanut yhtään CV:tä. Ja itse asiassa, sinun on pakko mennä opettelemaan, miten kehität taitojasi ”työnantajan tarpeita vastaaviksi”. Työvoimatoimiston kielessä tarjous osallistua CV-kurssille on nimittäin kiertoilmaus sille, että on pakko osallistua.

Työ ei siis enää lähde siitä, mitä minä haluan yksilönä tehdä omassa elämässäni, vaan sitä mitä nimetön työnantaja haluaa minulta. Työntekijänä tehtäväni on mukautua työnantajan vaatimuksiin, riippumatta siitä antaako työnantaja mitään takaisin. Työpaikkahaastattelussa voidaan kysyä yllättäen, minkälaisesta työstä et pidä. Kun vastaa rehellisesti, että en pidä yksitoikkoisesta, puuduttavasta työstä, jossa ei opi mitään, saa vastaan vihaisen katseen. Sitten työnantajan edustaja kertoo mairealla äänellä, että tämä työ on sitten juuri tuollaista yksitoikkoista, puuduttavaa työtä. Ei haittaa, vaikka kaikki hakijat ovat montaa kieltä osaavia nuoria akateemisia kykyjä, ja työpaikkakin on yliopistolla. Eihän voida olettaa, että akateeminen ihminen haluaisi työltään etenemismahdollisuuksia, hyvää palkkaa ja vaihtelua.

Sitten ovat vielä harjoittelut, jotka ovat paradoksisuudessaan parhaasta päästä. Siitä mitä osaat parhaiten, sinulle maksetaan vähiten. Yksinkertaisimmastakin hanttihommasta maksetaan enemmän kuin oman akateemisen alasi vaativasta työstä. Siinä on aika tavalla nieleskelemistä. Harjoittelujen ideologinen ja taloudellinen perusta pätkätyöläiselle on tämä: jos haluat tehdä edes jotain työtä, niin teet sen ilmaiseksi. Jos ostaa tämän ajattelun, on täydellisesti muuttunut työnantajan tarpeita vastaavaksi.